Kadonnutta kuntoa etsimässä

Terve!

Täällä sitä maataan Babylonin hotellihuoneessa Liberecissä ja kirjoitetaan Blogia. Hyvä näin sillä katsastuskisat menivät pahasti penkin alle kuten oikeastaan koko alkukausikin on ollut vaikea. Syitä on tullut pohdittua useaan otteeseen, mutta mennyttä on turha märehtiä. Toki harjoitusmäärät ja laatu ovat inttivuonna yläasteen tasoa, ja aina tulee muitakin yllättäviä asioita. On se vaan kumma että aina kun hiihtäjä on intissä niin vaikeuksia on enemmän tai vähemmän. Eteenpäin on mentävä kuten sanoi muuan Timo Jutila Suomen voitettua jääkiekon MM-kultaa ja se pitää paikkansa omallakin kohdallani.
                  Kunto on osoittanut paranemisen merkkejä ja MM-debyytti vapaan kympillä meni oikein mallikkaastikin. Rata oli raastavan raaka ja lumi paikoin hyvin nahkeaa. Vauhdinjako onnistui nappiin ja nostin sijoituksia toiselle kierokselle, kun taas viimeinen oli vauhdin ylläpitämisen taistelua. Maalissa oli väsynyt mutta suoritukseensa tyytyväinen urheilija. Sain sen irti mitä tässä kunnossa voi saada. Huomenna on edessä MM-viesti ja kolmas osuus vapaalla.
                 Reissu on osoittautunut hyväksi kokemukseksi. Kisat ovat kovatasoiset ja suomalaisten pitäisi ymmärtää ero vuosia ammatikseen harjoitelleiden venäläisten yms. maiden versus suomalaisiin lukiolaisiin/opiskelijoihin/varusmiehiin. Lähtökohdat ovat ihan toisesta maailmasta, joten turha odottaa liikoja. Maana tämä on kaukana Suomesta kulttuurin ja arkkitehtuurin puolesta. Näkee heti että ollaan Itä-blokissa, mutta luonto on kaunista varsinkin Jizerskan vuoriston laduilla jossa kävin toissa päivänä hiihtämässä. Ensimmäiset 8,5km oli nousua ja sitten oltiinkin hieman yli 1000m korkeudessa. Latuprofiili hyvin hiihdettävää ja erittäin kauniit maisemat. No tsekkiläisiä tuleekin kolmebussilastillista aamulla Liberecin keskustusta hiihtämään kyseiseen paikkaan, enkä ihmettele miksi.

terveisin Markus

Tervehdys !

Kauan onkin vierähtänyt viime postauksestani, peräti kokonaiset 11 viikkoa! Paljon on ehtinyt tapahtua siinä ajassa: nyt elelläänkin jo vuotta 2013 ja kisakausi on menossa kolmatta kuukautta !


Oma päätavoitteeni, Liberecin MM-kisat, on nyt askelta lähempänä, kun tulin valituksi Suomen joukkueeseen. Helpolla paikka ei kuitenkaan tullut, ja alkukauden aikana tulikin huomattua, ettei hiihto ole aina yhtä ylämäkeä. Väliin on mahtunut myös muutama varsinainen mahalasku vian löytyessä joko suksen päältä tai sen pohjasta. Muuten kausi on sujunut lähes suunnittellusti, eikä menneitä kannata enää murehtia.


Odotan innolla MM- kisoja ja uusia kokemuksia. Olen saanut olla edustamassa Suomea PM-kisoissa, EYOWF:ssä sekä YOG:ssä, ja nyt listaan tulee vielä täydennykseksi NMM. Kisoihin ei kuitenkaan mennä ainoastaan edustamaan, vaan ennenkaikkea hiihtämään!  Olen edelliskausina saanut todeta kuinka kivenkova taso maailmalla on, eikä yhtään sijoitusta saa ilmaiseksi. Täytyykin yltää parhaimpaansa ja venyä vielä vähän sen yli, jotta halutunlaista tulosta syntyisi.

Valitettavasti lumitilanne Tsekinmaalla ei ole tällä hetkellä kovinkaan kummoinen. Paikallisilta "kollegoiltani" asiaa tiedustellessani sain mietiskeleviä ja toivossa eläviä vastauksia. Liberec on minulle kahden talven takaa tuttu paikka, eikä lunta silloinkaan ladun ulkopuolelta löytynyt sentin senttiä (kuten kuvasta näkyy). Toivotaan, että tilanne on paranemaan päin ja kisat saataisiin pidettyä suunnitellusti. Ainakin maailmancuppia siellä kisaillaan nyt tulevana viikonloppuna!

Hiihdon lisäksi haastetta talveeni tuovat ylioppilaskirjoitukset. Käydessäni lukion kolmeen vuoteen kirjoitettavia aineita on kasaantunut kevääksi kokonaiset viisi kappaletta. Osa kirjoituksista osuu SM-kisojen kanssa pahastikkin päällekkäin, enkä vielä tiedä, aionko hiihtää aivan jokaista SM-kisaa. Täytyy pitää järki päässä, ettei yritä olla liian monta rautaa tulessa samaan aikaan, jolloin tuloksenteko kärsii niin urheilussa kuin koulunpenkilläkin.


Toivotan blogin lukijoille mukavaa ja liikunnallista talven jatkoa !


-Lennart :)

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Vuosi 2012 on jäänyt taakse ja jälleen uusi vuosi pääsee pyörähtämään käyntiin, kun mayjojen ennustamaa maailmanloppuakaan ei tullut. Taakse jäänyt vuosi jää omalta kohdaltani mieleen enimmäkseen hyvänä.

Hiihdon osalta kehityin, saavutin tavoitteeni ja nyt odotan vuodelta 2013 vieläkin enemmän.  Vuoden vaihteen karsintakisat menivät omalta osaltani mallikkaasti ja mielestäni myös koko MM-ryhmä osoitti, ettemme ole mitään turhia jehuja. ;)

Olemme tehneet ryhmänä erittäin hyvää työtä ja nyt toivottavasti me kaikki pääsemme talven aikana korjaamaan tehdyn työn satoa. Ilokseni vuoden vaihteen karsinnoissa huomasin, että ryhmämme ei ole kadonnut mihinkään vaikka leirit loppuivatkin. Jotenkin se sama, kesän ja syksyn aikana 55 päivää yhdessä harjoitellut porukka kuin magneetin vetämänä kerääntyi yhteen jakamaan kisafiilikset. Tämän kaltaisesta ”perheestä” voi olla erittäin ylpeä ja toivon, että ryhmähenkemme säilyy MM-kisoissa ja koko kisakauden ajan.

Joulunaika ja vuodenvaihde tarkoittavat minulle myös ikäkriisiä. Nimittäin vuosia ikämittariini lisätään joka vuosi 3.1 ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän vaadin itseltäni. Pitäisi olla aikuinen, ottaa vastuu elämästään ja etenkin toimeentulostaan ja lisäksi menestyä hiihdossa. Tarkkailen yhä enemmän aikaeroa Suomen huipulle ja kansainväliseen kärkeen. Tour de skitä katsoessani voin vain itse motivoitua muiden hiihtämisestä ja ajatella, että joku päivä minäkin hiihdän tuolla. Sitä ennen voin vain kannustaa kotisohvalla hiihtokollegoita ja toivoa, että he pitävät Suomen lipun korkealla.

Menestyksekästä Uutta Vuotta koko maastohiihdolle ja blogimme lukijoille!
Katri

Joulu oli ja meni

Mukava joulu on vietetty ja kinkku koluttu loppuun. Jouluherkkuja on nyt tankattu niin, että pitäisi jaksaa seuraavien viikonloppujen tärkeät koitokset. Aattona pakkasmittari kipusi Kainuun korkeuksilla -34 pakkasasteeseen. Siinä ei paljoa tullut juoksenneltua kun joulukuusen ympärillä. Viimeiset pari viikkoa on täällä todella pakkanen paukkunut joka päivä, ja -20 asteessa täällä puhutaan jo lauhasta kelistä, jolloin uskalletaan kiertämään ensilumenlatua (siis viime talven lumen) ulos.

Muutoin on hiihtoputki pelastanut monen monta harjoitusta. Ja eipä täällä vielä ole luonnonlumella päässyt hiihtämäänkään, kivet pilkottavat vielä latupohjilla lumen puutteen vuoksi. Kolmessa kuukaudessa on tullut kierrettyä lukemattomia kertoja ensilumenlatua ja hiihtoputkea päästä päähän…Uskaltaisikohan toivoa jo hiihtokelejä ensivuodeksi? ;)

Kesän ja syksyn ongelmista toipuneena olen päässyt harjoittelemaan koko ajan kovempaa ja paremmin. Hyvän olon tunteesta ja onnistuneista harjoituksista on osannut nauttia todella paljon. Viisi kilpailua on takana ja olen saanut olla tyytyväinen, että rikkonaisen ja sairastellessa kuluneen harjoituskauden jälkeen on meno ollut kohtalaisen hyvää jo näin alku kaudesta. Toivottavasti tästä jatkuu sama suunta kohti talvea ja seuraavia kisoja.

Lukiota on jäljellä osaltani noin 10 päivää! Voikohan tuota uskoa, että neljän vuoden urakka alkaa olla vihdoin loppusuoralla. Pian alkaa siis lukuloma, jolloin on rauhassa aikaa keskittyä viimeisiin kirjoituksiin ja nautiskella samalla pitenevistä päivistä ja toivottavasti hyvistä hiihtokeleistä. Sitä ennen kuitenkin kaikki keskittyminen suunnataan kauden tärkeimpiin kisaviikonloppuihin.

Niitä hiihtokelejä odotellen, Saana

Kunto kasvaa, kisat kovenee

Kaikki mitä viimeisen yhdeksän kuukauden aikana on kunnon eteen tehty, kulminoituu pian, kun tuloillaan ovat tärkeät katsastuskisat. Koko kesän tämä kunto on uinunut syvällä kropassa, silloin tällöin väläytellen olemassaoloaan tietäen, että tallessa ollaan. Syksyn mittaan näitä välähdyksiä on tullut yhä useammin mitä pidemmälle kisakautta kohti on menty.

Treenit ensilumilla ovat sujuneet mukavasti, eikä pakkanen täällä Kaakkois-Suomessa ole liiaksi haitannut hiihtämistä. Kuntoa on yritetty nykiä pikkuhiljaa ulos kovien, mutta samalla herkistävempien harjoitusten avulla. Vaikka pientä sairastelua on ollut, on harjoitusten kokonaistunne ensilumilta ollut hyvä.

Ensimmäiset kilpailut olivat todella hankalia, enkä saanut koneesta irti sitä mitä olen tiennyt olevan varastossa. Ensimmäisestä kuudesta kilpailusta lasken onnistuneeksi kaksi starttia. Kärsin ensimmäisissä kisoissa jonkinlaisista hengitystieongelmista, eikä koneesta saanut mitään irti normaalimatkoilla. Nyt tuntuu, että nuo ongelmat on selätetty ja tekeminen rupeaa löytymään oikeaan aikaan juuri ennen nuorten MM-katsastuksia. Edellinen kisaviikonloppu onnistuikin hyvin ja varsinkin vapaan normaalimatkan hyvä isku antaa uskoa omaan tekemiseen. Nyt pitää odottaa vielä pari päivää, kunnes on lupa ottaa kaikki irti!

Haluan lopuksi vielä kiittää kaikkia st1-ryhmäläisiä mahtavista leireistä. Ryhmähenki on ollut huipussaan ja kaikki ovat sparranneet toisiaan kovempiin suorituksiin. Jos ei leireiltä saadulla harjoitusinnolla ja kilpailuvietillä ala kulkemaan, niin ei sitten millään!

Liukkaita suksia,

t. Ville

14.12. Kilpailun viehätys

Vuoden viimeinen leiri hienolla porukalla on aikalailla puolivälissä. Leiripaikkana on tuttu Vuokatti, ja viime Rovaniemen leirin tapaan harjoitusmäärät ovat kovimpiin jaksoihin verrattuna keventyneet melkoisesti – pääajatuksena on kilpailuihin valmistautuminen. Ensimmäiset tarkkailukisat nuorten MM-reissua varten ovat jo viikonloppuna Ristijärvellä, joten tärkeitä onnistumisia aletaan pikkuhiljaa vaatia. Rennoissa tunnelmissa on silti viime päivät elelty, ja pieniä joulu-/kiitoslahjojakin kerkesimme värkkäämään.

Tässä vaiheessa vuotta, kun muutamia kisoja alkaa olla jo takana, sitä muistaa taas, kuinka mukavaa hommaa se kilpaileminen reissuineen parhaimmillaan on. Omanlaistaan kilpailua on jo harjoituskaudella toki riittänyt, mutta virallisemmat mittelöt lumella ovat lopulta tyystin eri asia. Tutut kisapäivän rutiinit; aamupala, tavaroiden pakkailu, pakkasmittarin vilkaiseminen kisa-asua ylle pukiessa, matka kisapaikalle, suksien testaus, lämmittelyt, pakolliset kilpakumppanien väliset ”Kulkeeko?” ja ”Lähteekö tänään?” yms. kysymykset ovat niitä tekijöitä jotka ovat osallaan luomassa kisatunnelmaa. Eniten merkitystä kuitenkin on itse kilpailulla tuntemuksineen. Kymppi, sprintti, pitemmät matkat, perinteinen tai vapaa – kaikki yhtä mieluisia. Välillä se on alkusuoran kiihdytyksestä lähtien yhtä vääntöä väsymystä vastaan, parhaimmillaan taas lähdöstä maaliviivan ylitykseen kuin lentoa. Useimmiten omalla kohdallani pätee se – ymmärrettävästi tiettyyn pisteeseen saakka –, että mitä vähemmän kilpailun yksityiskohdista muistaa tarkasti, sitä paremmin se yleensä on mennyt.

Lähtökohta on se, että ei anneta ajatusten omasta ”bravuurimatkasta” sotkea menoa ja keskitytä pysymään siellä mukavuusalueella, vaan kehitetään jatkuvasti myös heikompia osa-alueita. Viime vuosina minun osaltani vapaan tyylin kilpailut ovat menneet ehkäpä piirun verran paremmin. En kuitenkaan tyytynyt siihen ajatukseen, että alkaisin pitää itseäni vain luisteluhiihtäjänä, vaan tänä vuonna paljon onkin tekniikkaharjoittelussa satsattu myös perinteiseen hiihtotapaan. Saa sitten nähdä, miten se puoli alkaa tässä hoitua – hyvillä fiiliksillä mennään.

-Topias

Karjalasta kajahtaa

Suloisessa Suomessammeoisko maata armaampaa,

kuin on kaunis Karjalamme,laulun laaja kotimaa!:,: Lauluna sen kosket kuohuu,järven aallot loiskuaa,säveleitä salot huokuu,ikihongat humajaa. :,:

Karjalaisten laulua laulamalla koulun itsenäisyyspäivän juhlissa keskiviikkona pääsin virittelemään aistit sopivasti isänmaalliselle taajuudelle itsenäisyyspäivää varten.  Itsenäisyyspäivä menikin tiiviisti sohvan pohjalla televisiota tiiraillen. Tuntematonta sotilasta katsoin jopa kahdessa eri versiossa, ja Niinistön ensimmäiset Linnan juhlat täytyi tietysti katsoa hienot puvut ja kampaukset huomioiden. Tämänkaltaiset löhöpäivät ovat harvassa, koska olen vähän sellainen ainamenossa -ihminen, joten nautin tästä hölläilystä täysin siemauksin.

Koulun itsenäisyyspäivän juhlassa lakitettiin syksyn ylioppilaat. En malta odottaa, että saan itsekin keväällä viimein painaa valkolakin päähäni ja katsoa vapaasti tulevaisuuteen.  Sitä ennen kuitenkin edessä uhkaavana häämöttävät jo kevään kirjoitukset, vaikka vasta saimme tietää syksyn kirjoitusten tulokset. On siis pian taas avattava kirjat ja muun muassa perehdyttävä historian saloihin sekä selvitettävä yhden jos toisenkin x:n arvo pitkää matematiikkaa varten. Joululomalla on kuitenkin sen verran paljon tärkeitä kisoja, ettei vaarana ole sen kuluminen pelkästään päntäten. (tuskin se olisi vaarana, vaikka kisoja ei olisikaan)

Viimeinen maajoukkueleiri häämöttää, mikä on sääli. Viime leiri Rovaniemellä oli mielestäni joukkuehengen puolesta parhaimpia leirejämme ja treenitkin onnistuivat hyvin. Itse siirryin Rovaniemeltä Leville, josta käsin kävin rykäisemässä Oloksella muutaman kisan. Kilvanhiihto alkoi tuntua siltä, miltä sen pitääkin tuntua, ja kun vietin vielä alkuperäisistä suunnitelmista poiketen yhden ylimääräisen viikon Levillä huippuseurassa treenaten, voisin kuvailla päässeeni eräänlaiseen hiihtonirvanaan. Karu arki oli kuitenkin joskus kohdattava ja palattava harmaaseen kotikaupunkiin koulun penkille. Onneksi meillä oli täällä kuitenkin palatessani ensilumenlatu, ja nyt kun maa on valkoisena, olen päässyt kulkemaan kultaista keskitietä normaalisti harjoitellen.

Näissä isänmaallisissa tunnelmissa en voi olla muistelematta tunnetta, jonka saa kun pääsee edustamaan Suomea maailmalle. Jo se, että kulkee sinivalkoisissa kuteissa, joiden selässä lukee FINLAND, saa aikaan ylpeyden tunteen. Olisihan se upeaa päästä joskus kuulemaan Maamme-laulu juuri minun suoritukseni kunniaksi soitettuna. Itsenäisyyspäivän aamuna Finlandia hymniä pianolla soittaessani nousi sanoista mieleeni kuuluisa suomalainen sisu. Toivon kyseisen mystisen voiman siivittävän minut Liberecin joukkueeseen jälleen edustamaan rakasta isänmaatani!

-Hanna