Joulu oli ja meni

Mukava joulu on vietetty ja kinkku koluttu loppuun. Jouluherkkuja on nyt tankattu niin, että pitäisi jaksaa seuraavien viikonloppujen tärkeät koitokset. Aattona pakkasmittari kipusi Kainuun korkeuksilla -34 pakkasasteeseen. Siinä ei paljoa tullut juoksenneltua kun joulukuusen ympärillä. Viimeiset pari viikkoa on täällä todella pakkanen paukkunut joka päivä, ja -20 asteessa täällä puhutaan jo lauhasta kelistä, jolloin uskalletaan kiertämään ensilumenlatua (siis viime talven lumen) ulos.

Muutoin on hiihtoputki pelastanut monen monta harjoitusta. Ja eipä täällä vielä ole luonnonlumella päässyt hiihtämäänkään, kivet pilkottavat vielä latupohjilla lumen puutteen vuoksi. Kolmessa kuukaudessa on tullut kierrettyä lukemattomia kertoja ensilumenlatua ja hiihtoputkea päästä päähän…Uskaltaisikohan toivoa jo hiihtokelejä ensivuodeksi? ;)

Kesän ja syksyn ongelmista toipuneena olen päässyt harjoittelemaan koko ajan kovempaa ja paremmin. Hyvän olon tunteesta ja onnistuneista harjoituksista on osannut nauttia todella paljon. Viisi kilpailua on takana ja olen saanut olla tyytyväinen, että rikkonaisen ja sairastellessa kuluneen harjoituskauden jälkeen on meno ollut kohtalaisen hyvää jo näin alku kaudesta. Toivottavasti tästä jatkuu sama suunta kohti talvea ja seuraavia kisoja.

Lukiota on jäljellä osaltani noin 10 päivää! Voikohan tuota uskoa, että neljän vuoden urakka alkaa olla vihdoin loppusuoralla. Pian alkaa siis lukuloma, jolloin on rauhassa aikaa keskittyä viimeisiin kirjoituksiin ja nautiskella samalla pitenevistä päivistä ja toivottavasti hyvistä hiihtokeleistä. Sitä ennen kuitenkin kaikki keskittyminen suunnataan kauden tärkeimpiin kisaviikonloppuihin.

Niitä hiihtokelejä odotellen, Saana

Kunto kasvaa, kisat kovenee

Kaikki mitä viimeisen yhdeksän kuukauden aikana on kunnon eteen tehty, kulminoituu pian, kun tuloillaan ovat tärkeät katsastuskisat. Koko kesän tämä kunto on uinunut syvällä kropassa, silloin tällöin väläytellen olemassaoloaan tietäen, että tallessa ollaan. Syksyn mittaan näitä välähdyksiä on tullut yhä useammin mitä pidemmälle kisakautta kohti on menty.

Treenit ensilumilla ovat sujuneet mukavasti, eikä pakkanen täällä Kaakkois-Suomessa ole liiaksi haitannut hiihtämistä. Kuntoa on yritetty nykiä pikkuhiljaa ulos kovien, mutta samalla herkistävempien harjoitusten avulla. Vaikka pientä sairastelua on ollut, on harjoitusten kokonaistunne ensilumilta ollut hyvä.

Ensimmäiset kilpailut olivat todella hankalia, enkä saanut koneesta irti sitä mitä olen tiennyt olevan varastossa. Ensimmäisestä kuudesta kilpailusta lasken onnistuneeksi kaksi starttia. Kärsin ensimmäisissä kisoissa jonkinlaisista hengitystieongelmista, eikä koneesta saanut mitään irti normaalimatkoilla. Nyt tuntuu, että nuo ongelmat on selätetty ja tekeminen rupeaa löytymään oikeaan aikaan juuri ennen nuorten MM-katsastuksia. Edellinen kisaviikonloppu onnistuikin hyvin ja varsinkin vapaan normaalimatkan hyvä isku antaa uskoa omaan tekemiseen. Nyt pitää odottaa vielä pari päivää, kunnes on lupa ottaa kaikki irti!

Haluan lopuksi vielä kiittää kaikkia st1-ryhmäläisiä mahtavista leireistä. Ryhmähenki on ollut huipussaan ja kaikki ovat sparranneet toisiaan kovempiin suorituksiin. Jos ei leireiltä saadulla harjoitusinnolla ja kilpailuvietillä ala kulkemaan, niin ei sitten millään!

Liukkaita suksia,

t. Ville

14.12. Kilpailun viehätys

Vuoden viimeinen leiri hienolla porukalla on aikalailla puolivälissä. Leiripaikkana on tuttu Vuokatti, ja viime Rovaniemen leirin tapaan harjoitusmäärät ovat kovimpiin jaksoihin verrattuna keventyneet melkoisesti – pääajatuksena on kilpailuihin valmistautuminen. Ensimmäiset tarkkailukisat nuorten MM-reissua varten ovat jo viikonloppuna Ristijärvellä, joten tärkeitä onnistumisia aletaan pikkuhiljaa vaatia. Rennoissa tunnelmissa on silti viime päivät elelty, ja pieniä joulu-/kiitoslahjojakin kerkesimme värkkäämään.

Tässä vaiheessa vuotta, kun muutamia kisoja alkaa olla jo takana, sitä muistaa taas, kuinka mukavaa hommaa se kilpaileminen reissuineen parhaimmillaan on. Omanlaistaan kilpailua on jo harjoituskaudella toki riittänyt, mutta virallisemmat mittelöt lumella ovat lopulta tyystin eri asia. Tutut kisapäivän rutiinit; aamupala, tavaroiden pakkailu, pakkasmittarin vilkaiseminen kisa-asua ylle pukiessa, matka kisapaikalle, suksien testaus, lämmittelyt, pakolliset kilpakumppanien väliset ”Kulkeeko?” ja ”Lähteekö tänään?” yms. kysymykset ovat niitä tekijöitä jotka ovat osallaan luomassa kisatunnelmaa. Eniten merkitystä kuitenkin on itse kilpailulla tuntemuksineen. Kymppi, sprintti, pitemmät matkat, perinteinen tai vapaa – kaikki yhtä mieluisia. Välillä se on alkusuoran kiihdytyksestä lähtien yhtä vääntöä väsymystä vastaan, parhaimmillaan taas lähdöstä maaliviivan ylitykseen kuin lentoa. Useimmiten omalla kohdallani pätee se – ymmärrettävästi tiettyyn pisteeseen saakka –, että mitä vähemmän kilpailun yksityiskohdista muistaa tarkasti, sitä paremmin se yleensä on mennyt.

Lähtökohta on se, että ei anneta ajatusten omasta ”bravuurimatkasta” sotkea menoa ja keskitytä pysymään siellä mukavuusalueella, vaan kehitetään jatkuvasti myös heikompia osa-alueita. Viime vuosina minun osaltani vapaan tyylin kilpailut ovat menneet ehkäpä piirun verran paremmin. En kuitenkaan tyytynyt siihen ajatukseen, että alkaisin pitää itseäni vain luisteluhiihtäjänä, vaan tänä vuonna paljon onkin tekniikkaharjoittelussa satsattu myös perinteiseen hiihtotapaan. Saa sitten nähdä, miten se puoli alkaa tässä hoitua – hyvillä fiiliksillä mennään.

-Topias

Karjalasta kajahtaa

Suloisessa Suomessammeoisko maata armaampaa,

kuin on kaunis Karjalamme,laulun laaja kotimaa!:,: Lauluna sen kosket kuohuu,järven aallot loiskuaa,säveleitä salot huokuu,ikihongat humajaa. :,:

Karjalaisten laulua laulamalla koulun itsenäisyyspäivän juhlissa keskiviikkona pääsin virittelemään aistit sopivasti isänmaalliselle taajuudelle itsenäisyyspäivää varten.  Itsenäisyyspäivä menikin tiiviisti sohvan pohjalla televisiota tiiraillen. Tuntematonta sotilasta katsoin jopa kahdessa eri versiossa, ja Niinistön ensimmäiset Linnan juhlat täytyi tietysti katsoa hienot puvut ja kampaukset huomioiden. Tämänkaltaiset löhöpäivät ovat harvassa, koska olen vähän sellainen ainamenossa -ihminen, joten nautin tästä hölläilystä täysin siemauksin.

Koulun itsenäisyyspäivän juhlassa lakitettiin syksyn ylioppilaat. En malta odottaa, että saan itsekin keväällä viimein painaa valkolakin päähäni ja katsoa vapaasti tulevaisuuteen.  Sitä ennen kuitenkin edessä uhkaavana häämöttävät jo kevään kirjoitukset, vaikka vasta saimme tietää syksyn kirjoitusten tulokset. On siis pian taas avattava kirjat ja muun muassa perehdyttävä historian saloihin sekä selvitettävä yhden jos toisenkin x:n arvo pitkää matematiikkaa varten. Joululomalla on kuitenkin sen verran paljon tärkeitä kisoja, ettei vaarana ole sen kuluminen pelkästään päntäten. (tuskin se olisi vaarana, vaikka kisoja ei olisikaan)

Viimeinen maajoukkueleiri häämöttää, mikä on sääli. Viime leiri Rovaniemellä oli mielestäni joukkuehengen puolesta parhaimpia leirejämme ja treenitkin onnistuivat hyvin. Itse siirryin Rovaniemeltä Leville, josta käsin kävin rykäisemässä Oloksella muutaman kisan. Kilvanhiihto alkoi tuntua siltä, miltä sen pitääkin tuntua, ja kun vietin vielä alkuperäisistä suunnitelmista poiketen yhden ylimääräisen viikon Levillä huippuseurassa treenaten, voisin kuvailla päässeeni eräänlaiseen hiihtonirvanaan. Karu arki oli kuitenkin joskus kohdattava ja palattava harmaaseen kotikaupunkiin koulun penkille. Onneksi meillä oli täällä kuitenkin palatessani ensilumenlatu, ja nyt kun maa on valkoisena, olen päässyt kulkemaan kultaista keskitietä normaalisti harjoitellen.

Näissä isänmaallisissa tunnelmissa en voi olla muistelematta tunnetta, jonka saa kun pääsee edustamaan Suomea maailmalle. Jo se, että kulkee sinivalkoisissa kuteissa, joiden selässä lukee FINLAND, saa aikaan ylpeyden tunteen. Olisihan se upeaa päästä joskus kuulemaan Maamme-laulu juuri minun suoritukseni kunniaksi soitettuna. Itsenäisyyspäivän aamuna Finlandia hymniä pianolla soittaessani nousi sanoista mieleeni kuuluisa suomalainen sisu. Toivon kyseisen mystisen voiman siivittävän minut Liberecin joukkueeseen jälleen edustamaan rakasta isänmaatani!

-Hanna

Kisat mielessä

Palasin juuri Rukalta katsomasta maailmancupin avausta. Kisojen lomassa treenailin pienillä tehoilla kisaladulla kovissa pakkasissa, sekä viimassa. Jo monen vuoden ajan olemme käyneet perheen kanssa Rukalla hienoissa talvimaisemissa, sekä aistimassa kisatunnelmaa jota harvoin Suomen maassa saa kokea. Kisakatsomossa on tullut oltua liian monta kertaa, pakko päästä itse jo mukaan!
   
 Syksy Vuokatin maisemissa sujui erinomaisesti, ja kaikki syyspöpöt sun muut syysmasennukset vältettiin hyvien kavereiden ja vitamiiniporeen voimalla. Ulkolumille pääsin ensimmäisten joukossa ja vaikka lämmintä jaksoa riitti melkein marraskuun loppuun asti, eivät olosuhteet loppuneet ihan kokonaan. On jo aikaa kulunut siitä, kun harjoituskausi saatiin päätökseen, mutta yhteenvetona siitä voi sanoa, että kehitystä on tullut joka saralla ja leiritys on ollut sopivan raskasta.
     
Pian itsenäisyyspäivän jälkeen alkaa viimeinen maajoukkue leiri. Haluaisin kiittää kaikkia ryhmässä olleita sekä valmentajaa ja erityisesti poikia, joiden kanssa on ollut todella mukava harjoitella ja kilpailla. Kovien harjoitusten jälkeen palautumiseen tarvittiin rentoa menoa, ja jutut tuntuivat karkaavan käsistä vähän väliä. Hauskaakin siis varmasti on ollut, kiitos siitä!
     
Kisakauden avasin Vuokatissa Suomen Cupissa ja sen jälkeen hiihdin muutaman muunkin kisan, josta lähinnä hain varmuutta tekemiseen ladulla.  Alkukauden kisat onnistuivat hyvin ja seuraavat kisat ovat Posiolla, viikko ennen Ristijärven katsastuksia. Tästä jatketaan eteenpäin luottavaisin mielin kohti kauden päätavoitetta Liberecin MM kisoja.

Terveisin Joonas