Rovaniemi on jonkin verran tuttu hiihtoladuiltaan, mutta sulan maan harjoituspaikkana Rollo on minulle uusi. Erityistä täällä on urbaani rullahiihtoympäristö, lenkit tehdään asutusalueiden pyöräteillä. Kotimaastoissa Pyhävuorella muuta liikennettä ei ole, mutta täällä saa olla tarkkana koululaisten ja koiraihmisten seassa. Toistaiseksi hyvin on mennyt.
Oma harjoituskausi on alkanut hyvin, yksi merkittävä tekijä harjoittelussa tällä kaudella on varusmiespalvelus
Niinisalon tykistöprikaatissa tunnin ajomatkan päässä kotoa. Meneillään oleva ja kohta päättyvä kahdeksan viikon alokaskausi meni hyvin, harjoitella sai riittävästi ja leirilläkin olin/tulen olemaan siitä neljä viikkoa. Viimeinen virka Niinisalossa on lääkintämieskurssin jälkeen urheilutalon vahtimestarin pesti, joka on varmasti yksi parhaista paikoista urheilijalle koko Suomenmaassa.
Tällä kaudella keskityn varsinkin kokonaisrasituksen tarkkailuun. Kasarmielämä on oma lukunsa ja siellä pitää elää päivä ja treeni kerrallaan. Kotiutuessani yhdeksän kuukauden jälkeen maaliskuun lopulla jatkan
täysipäiväistä harjoittelua joko kotona tai uusissa maisemissa. Olen onnellisessa asemassa siinä, että minulle on suotu mahdollisuus harjoitella perheen ja sponsorien tuella ammattimaisesti, mikä ei ole olympialaisten
jälkeisten monien lehtikirjoitusten perusteella todellakaan itsestään selvää.
Leirillä on hyvä olla selkeät teemat, eivätkä ne tältäkään reissulta puutu. Ne ovat kova harjoittelu uusissa maastoissa, pitkät yöunet sekä Gran Turismo 3. Pleikkaria on hakattu aamusta iltaan paitsi unilla ja reeneissä. Alla on leirin ranking, kuka on kukin?
1. Keisari
2. SakalauskaR
3. Kura
4. Keräilijä
5. Auktoriteetti

- Rikhard
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti